HYVÄ ÄIJÄ JA JAKORASIA

kolumnikuva_mari-01

TEKSTI MARI JÄNTTI

Kun mies käyttää kettuaan joka viikonloppu eri kolossa, on hän hyvä äijä. Kaverit naureskelevat hieman kateellisina ja samalla vaikuttuneina. Naiset tykkäävät pahoista pojista ja monelle häntäheikkimäiset piirteet ovatkin yksi syy kiinnostua miehestä.

Mutta kun nainen levittää kolonsa joka viikonloppu eri ketulle on keskustelussa eri sävy. Silloin nainen on huora, lutka ja lortto. Naisella on luultavasti huono itsetunto ja lapsuuden traumat puuttuvista perhesuhteista. Pojat on poikia, mutta naisten on käyttäydyttävä siivosti ja istuttava lauantai-iltana jalat ristissä nauttimassa Earl Greytä. Sitä mieltä ovat niin muut naiset kuin miehetkin. Ja kyllä, olen syyllistynyt tähän itsekin.

Uskaltaisin väittää, että miehet harrastavat yhdenillan juttuja enemmän kuin naiset. Miehet eivät tarvitse siihen helliä sanoja, tunteita eivätkä tuoksuja. Seksi on seksiä ja pääasia on saavuttaa huippu. Naisen puolestaan täytyy miettiä onko jalassa pahimmat menkka-alushousut vai laitoinko kuitenkin lähtiessäni ne pitsiset unelmat jalkaan? Ovatko kriittiset paikat sheivattuna ja jos on, niin ovatko ne ajeltu hyvin? Vai muistuttaako alapää enemmänkin jyrän alle jäänyttä piikkisikaa? Ja totta kai joka kerta kaupan päälle saa aiheutettua itselleen pelon mahdollisesta raskaudesta.

Toki jos viinaa on pelissä tarpeeksi, unohtuu naiseltakin nopeasi mietinnät piikkisioista ja mahdollisista vauvoista.

Lisäksi luulen, että miehet saavat yhdenyön sutaisuista paljon enemmän kuin naiset. Tähän tosin on fysiologinen syy, miehen orgasmi on yksinkertaisemmin saavutettavissa kuin naisen orgasmi. Ketun ei tarvitse kuin rampata koloon ja pois, kun taas naisella kolo ja sen lähimaasto on hieman monimutkaisempi.

Usein naisilla voi liittyä yhdenillan juttuihin myös lievä ihastuminen, joka voi tehdä pelkästä seksistä hieman hankalaa. Tykkäsiköhän se musta? Soittaakohan se? Millaisen mekon haluan meidän kesähäihin? Miksei se jo soita? No ehkä se odottaa, että minä soitan. Sillä on niin joku toinen. Se ajattelee, että olen ruma. Se ei ikinä soita. Naisena voin sanoa, että monella ajatusketju voi olla jotain edellisen rimpsun luokkaa. Ja mieshän ei ole tässä vaiheessa vielä kerennyt edes astua naisen talosta ulos.

Useammalle miespuoliselle tuttavalleni on tärkeää, ettei oma tyttöystävä ole paneskellut ympäri kyliä. Ja tässä ei puhuta nyt sukupuolitautien pelosta vaan vain siitä, ettei oma tyttöystävä olisi aikoinaan ollut jäätävä lortto. Mistä tämä sukupuolittunut leimaaminen sitten oikein johtuu? Salliiko yleinen keskustelu miehille yhden yön jutut, mutta naisille ei? Syntyykö naisille pelko leimatuksi joutumiselle? Seksikumppaneiden määrä ei saisi jakaa naisia, eikä miehiä hyviin ja huonoihin.

Kuinka se vaikuttaa muiden elämään jos naapurin Pirjo on käynyt kylän jokaisen miehen läpi? Ei mitenkään. Ketä oikeasti kiinnostaa, mitä Pirjon makuukammarissa tapahtuu? Ei ketään. Miksi Pirjo on horo ja kaiken kyntänyt Pertti on kova äijä? Ei miksikään.

Mitä jos lopetettaisiin niin naisten, kuin miestenkin seksielämän puiminen ja annettaisiin kaikkien kettuilla ja koloilla niin paljon kuin sielu sietää. Ilman niitä puheita huoritteluista.

5 vastausta artikkeliin “HYVÄ ÄIJÄ JA JAKORASIA

  1. No mutta, onnea! Teillähän on yhtä laadukkaat aiheet kuin Cosmopolitanissa. Olisiko seuraavana ”kolumni” siitä, että naisen euro on vain 80 senttiä tai miksi naiset eivät pääse johtajiksi kuin kiintiöiden kautta? Nyt kun maahanmuuttokin on jo käsitelty. Voi luoja mitä touhua.

  2. Yksi poikkipuolinen sana muuten mainioon ja tarkkanäköiseen juttuun. Sovitaanko, ettei yleistetä, kuinka ”naisilla yhdenillan juttuihin voi liittyä ihastuminen” ja toisaalta taas miehillä ei.

    Oltuani ”jäätävä lortto” viitisen vuotta lasteni isästä erottuani, olen huomannut muutamankin jutun. Moni mies ihan aidosti kaipaa myös yhdenillan jutuissa myös sitä henkistä puolta. Että se kumppani sanoisi, että ”vau, kun oli parempaa, kuin Koskaan Kenenkään Kanssa” ja vähän edes jäisi perään roikkumaan. Jotta sitten voi miehekkäästi kavereille valitella, kuinka taas ”joku horo itkee perään.”

    Ja itse taas kun en ole vuosikausiin ihastunut yhtään kehenkään hoidoistani, olen toki vielä jäätävämpi horo, kuin sellainen perässä roikkuva horo. Olen se ”ihan sairas narttu”, joka korvaansa lotkauttamatta vaihtaa kettua, joka kerta, kun pienintäkin vaikeilua ilmenee. Palautteesta päätellen se on moninkertaisesti kauheampaa, kuin sellainen jäätävä psykodraamailu, joka seuraa siitä, kun toinen on ihastunut ja toinen vain harrastaa seksiä.

    Tässäkin tunnetyön ja tunteiden ilmaisun sukupuolittuneisuus näkyy. Naisten velvollisuus on – yhdenillanjutuissakin – ilmaista ja kokea tunteita, jotta miehet voivat sitten ”rationalisoida” tilanteen pelkäksi seksiksi. Elleivät naiset toteuta tätä normatiivistä rooliaan, alkaa sellainen itku ja parku, ettei mitään tolkkua. Koska silloinhan vastuu tunteista jää ikävästi miehelle itselleen – miehelle, joka ikävästi on saattanut olla se lievästi ihastunut osapuoli, joka ei pelkällä ketun vilauttamisella saanutkaan aikaan haaveita kirkkohäistä ja lapsiluvun etukäteislaskemista. Johan siinä mies joutuu jopa miettimään, että oliko vika ketussa, vai missä, kun perinteinen kaava ei toteutunutkaan.

    Vielä, kun joku tätä tarinaa malttaisi purkaa, niin voi, minkälaisia loikkia ihmiskunta ottaisi seksuaalisen vapauden saralla.

  3. Enemmän seksuaalisia kokemuksia ja seksikumppaneita nuorilla naisia on kuin miehillä, siitä löytyy hakukoneella ihan tutkittua faktaakin. Toki harrastaisivat nuoret miehet yhtä paljon yhden yön suhteita kuin naiset, jos saisivat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s