VASTOINKÄYMISISTÄ VAHVEMMAKSI

TEKSTI JA KUVA LINDA JUNTUNEN

Ruskeasilmäinen nainen hymyilee lempeästi ja halaa minua kuin vanhaa ystävää. Tunnen, että minua on odotettu. Astumme eteiseen. Jokin erikoinen tuoksu valtaa pään.

– Toivottavasti et ole yliherkkä. Minä poltan suitsukkeita melkein aina. Tulee mukava tuoksu kotiin.

Asunnossa on hieman hämyistä, mutta sitäkin kodikkaampaa ja tunnelmallista. Kävelen olohuoneeseen, joka on täynnä kauniita esineitä Buddha-tauluista enkeleihin. Kissa hiipii tervehtimään minua ja kuulen itämaista musiikkia keittiöstä. Jaana Mellajärven kotona näkyy hänen värikäs persoonansa, ei sisustuslehtien laatimat kulissit.

pikkukuva_jaanaamuokattu

– Olen syntynyt 47- vuotta sitten perheeseen, jossa oli alkoholisti isä ja äiti. He eivät pystyneet kasvattamaan minua. Isäni vanhemmat olivat tulleet hakemaan minua kotoani kun olin vähän päälle vuoden ikäinen. Äiti oli tullut kännissä heitä vastaan ovelle ja tokaissut, että olkoot Jaana vaikka helvetissä. Lopulta he löysivät minut äitini siskon luota. Olin juossut isoäitini syliin suu täynnä kananlantaa, sitä oli kuulemma valunut suupielistä. 

Vähän tämän jälkeen naapurit olivat löytäneet Mellajärven ja hänen pikkuveljensä laiminlyötynä kotoaan. Naapurit olivat murtautuneet heidän kotiinsa, kun olivat ensin kuunnelleet useita tunteja vauvan itkua. Vastassa heitä oli vuoden vanha Jaana, joka oli juottanut kahden viikon ikäistä veljeään tuttipullolla. Mellajärvi ja hänen veljensä otettiin huostaan

– Äitiä oli alkanut janottamaan ja isä oli työreissulla Helsingissä. Isäni vanhemmista tuli kasvattivanhempani.

Sisarukset päätyivät eri perheisiin, sillä isovanhempien pienessä hirsimökissä ei ollut tilaa kahdelle lapselle. Veljeään Mellajärvi näki jouluna ja juhannuksena.

ONNELLINEN LAPSUUS ISOVANHEMPIEN HOIVASSA

– Lapsuuteni oli onnellinen isovanhempieni luona. He eivät koskaan tapelleet, eivätkä käyttäneet alkoholia. He olivat rauhaa rakastavia, vaikkakin kasvatti-isäni oli kokenut sodan. Kanssamme asui myös vanha isän äitini ja tätini Birgitta, jota sanoin siskokseni.

Uusi kotitalo Oulun Pikkaralassa oli kilometrien päässä lähimmistä lapsiperheistä, mikä ei mielikuvitusrikasta Mellajärveä haitannut, sillä hän rakasti leikkiä yksin.

– Koulussa olin todella empaattinen. Autoin aina niitä, joita kiusattiin ja otin heidät siipieni suojaan. Olin aika yksinäinen koulussakin. En kokenut kuuluvani joukkoon. Kasvattiäitini kertoi minulle, että pihalla leikkiessäni aina oli suu kuitenkin käynyt. Juttelin mielikuvituskavereideni Leenan ja Liisan kanssa. Leenan kanssa olimme ihan bestiksiä, ja Liisa oli se, joka tuli vähän sotkemaan kuvioita.

– Biologinen isäni kävi joskus katsomassa uuden vaimonsa kanssa minua. Äitiäni ei päästetty tapaamaan minua, sillä hän uhkaili minun henkeäni. Muistan kun olin kouluikäisenä perheeni kanssa Oulun keskustassa bingossa. Kasvatti-isäni osoitti rujoa, kasvoista viilleltyä humalaista naista kadulla ja kysyi tunnistanko naisen. Menin isän selän taa piiloon. En tunnistanut häntä, eikä hän minua. Äitini ei koskaan lopettanut juomistaan.

Mellajärvi koki pitkään katkeruutta vanhempiensa teoista, mutta on nyt pystynyt antamaan anteeksi. Aikuisuuden tuoma kypsyys on auttanut ymmärtämään, etteivät vanhemmat olleet kykeneviä vanhemmiksi.

Biologinen isäni kävi joskus katsomassa uuden vaimonsa kanssa minua. Äitiäni ei päästetty tapaamaan minua, sillä hän uhkaili minun henkeäni

– Biologinen isäni on pyytänyt anteeksi sitä, ettei kyennyt olemaan minulle isä. Olemme olleet nyt viisi vuotta väleissä, sillä hän raitistui. Ymmärrän nyt, kuinka vaikea sairaus alkoholismi on ja uskon hänen tehneen parhaansa. Hän on vakavasti sairas ja käyn katsomassa häntä sairaalassa. Hän on hyvillään, kun vierailen hänen luonaan. Isäksi en häntä puhuttele kuitenkaan. Sitä suhdetta meillä ei ole.

Kasvatti-isän kanssa Mellajärvi teki paljon luontoretkiä ja he olivat todella läheisiä. Isäsuhde häneen on säilynyt läpi elämän. Tällä hetkellä 93- vuotias isä asuu poikamiesboksissa hoitokodissa ja muisti on terävä kuin partaveitsi.

– Kävimme kasvatti-isän kanssa metsällä lauantaisin. Itkin joka kerta kun isä ampui jäniksen, silti menin metsälle mukaan. Tästä syystä olen ollut kasvissyöjä pikkutytöstä asti. En raaskinut syödä eläimiä. Kävimme myös paljon ajelemassa autolla metsäteillä katselemassa eläimiä ja luontoa yhdessä. Siitä minulla on hyvät muistot, Mellajärvi kertoo hymyillen.

Ikävät kokemukset jättivät häneen kuitenkin jälkensä. Vaikka koti olikin turvallinen ja rakastava, Mellajärven sisällä kyti hätä ja pelko hylkäämiseksi tulemisesta.

– Lapsena pelkäsin ja itkin hysteerisesti, jos kasvattivanhempani eivät olleet tasan neljältä kotona töittensä jälkeen. Luulin, että vanhemmat eivät tulekaan enää kotiin minun luokseni. Olen käynyt koko elämäni läpi prosessia elämänkokemuksistani ja lapsuuden koettelemuksistani. Minun elämäni on pitänyt mennä näin, uskon että sattumaa ei ole. Ilman näitä kokemuksiani en olisi se mikä olen tänään.

VASTOINKÄYMISET LAUKAISIVAT MASENNUKSEN

Mellajärvi mietti jo nuorena tyttönä, että jos hän saa lapsia, hänen lapsensa saavat häneltä aidon äidinrakkauden. Hän saikin kaksi tytärtä ja hehkui nuoren äidin onnea.

– Halusin olla paras mahdollinen äiti lapsilleni ja antaa kaiken sen, mitä en omalta äidiltäni saanut. Minulla oli omasta mielestäni myös onnellinen avioliitto. Mieheni oli eri mieltä.

Taistelu masennusta vastaan kääntyi voitoksi. Hän puki itsensä lenkille ja kuuli monen kuukauden pimennon jälkeen linnunlaulua.

Avioliitoon tuli ristiriitoja, jotka eivät selvinneet ja se heijastui lapsiin. Kahdeksan vuoden liitto päättyi eroon, ja Mellajärvestä tuli tyttöjen yksinhuoltaja.

– Koetin olla tytöille isä ja äiti, sekä hoitaa kodin ja työn mahdollisimman hyvin. Olin kuin naarasleijona. Kunnes en enää jaksanut. Valkeni se aamu, kun en enää noussut sängystä. Hain itselleni heti apua. Sairastuin masennukseen.

Taistelu masennusta vastaan kääntyi voitoksi. Hän puki itsensä lenkille ja kuuli monen kuukauden pimennon jälkeen linnunlaulua.

– Soitin heti lääkärilleni, että haluan purkaa masennuslääkitykseni. Sain voimaa myös itsestäni ja lasteni ehdottomasta rakkaudesta. Olen tahtonainen, jos minä päätän jotain minä pidän siitä kiinni.

VOIMAA HENKIMAAILMASTA

Mellajärvi havahtui viisi vuotta sitten siihen, että hänen suvussaan kulkeva selvänäköisyyden ja selväkuuloisuuden kyky oli myös hänellä.

– Veljeni on shamaani ja osasi tukea minua henkisen parantajan työssäni. Pelkäsin aluksi mielenterveyteni puolesta, sillä koin ja näin sellaista, jota ei voi selittää järjellä. Näin henkiä ja kuulin heidän puhuvan minulle. Se oli henkimaailman tapa herättää minut töihin, eli auttamaan ihmisiä. Luokseni tulevat ihmiset haluavat usein apua ahdistukseen ja masennukseen. Ihmiset haluavat läsnäoloa ja kuuntelevat korvat.

Tällä hetkellä Mellajärvi nauttii elämästään. Hän saa voimaa ja lohtua henkimaailmasta. Hän on omien sanojensa mukaan ollut maailman negatiivisin ihminen, mutta nyt rakastaa itseään. Hän haluaa kannustaa esimerkillään muitakin naisia voimaantumaan ja taistelemaan paremman itsetunnon eteen.

– Naiset, uskokaa itseenne. Älkää antako kenenkään polkea teitä. Olette ihania ja kauniita. Miksi syyllistäisitte itseänne, kun samalla energiamäärällä voitte opetella rakastamaan itseänne, Mellajärvi sanoo hymyillen.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s